Slovakian ystävät tapasivat Kalkkisissa
Slovakian ystävät kokoontuvat silloin tällöin erilaisiin tapaamisiin ohjelman ja yhdessäolon merkeissä. Viimeksi Slovakia-tapaaminen järjestettiin kesäkuun alussa Asikkalan Kalkkisissa. Kokoontumispaikka oli Valion omistama kesäpaikka Lomameijeri.
Kalkkisten kylä on kauniilla paikalla, ja se valittiin vuonna 1997 Päijät-Hämeen vuoden kyläksi. Kalkkisten kanava avattiin vuonna 1878.
Slovakia-tapaamiseen oli varattu koko Lomameijeri ja paikallinen catering-yrittäjä huolehti ruokahuollosta. Esillä oli Slovakia-tietoutta ja kuvia. Illalla valloitettiin tietenkin paikallinen keskiolutbaari, ja sunnuntaina tutustuttiin palkittuun Pihamaan viinitilaan. Janne Pihamaan viinitilan Vellamo-valkoherukkaviini on valittu Päijät-Hämeen maakuntaviiniksi, ja Pihamaan rosé –viini palkittiin 2003 ensimmäisenä suomalaisena tilaviininä.


Seuraava Slovakian ystävien tapaaminen on syksyllä. Myös keskiviikkotapaamiset Helsingissä jatkuvat. Kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona kello 18 tavataan toisiamme Slovak Pivo Klubissa Hostina Pivnicessä, Annankatu 27.